Suomenkielen opinnot

Olemme yli kahdenkymmen vuoden ajan tehneet työtä suomen kielen opetuksessa ja aikuisten perusopintokoulutuksen kehittämisessä vieraskielisille ja -kulttuuritaustaisille nuorille ja aikuisille. Vuosien varrella olemme kehittäneet omaa koulutusmalliamme, jonka yhteydessä kehitetyt materiaalit ovat saaneet ammattipiireissä julkista tunnustusta. Koulutusmallin toimivuus on todennettu myös hyvillä oppimistuloksilla.


Opetuksen laadun takeena on yksinkertainen ohje opettajille: joka ikinen oppilas, joka saa todistuksen, on annetun arvioinnin arvoinen. Kun tätä ohjetta peilataan ajatukseen siitä, että oppi on arkista elämää ja eteenpäin menoa varten ja vastuuseen siitä, että oppimisen tulos vastaa arviointia, osataan heti opintojen alussa tehdä oikeat päätökset mihin tasoryhmään opiskelija kuluu.

 

Järjestämme suomen kielen opetusta sekä kansanopistomme tiloissa Lieksan Kylänlahdessa että Lieksan keskustassa Valpas Ratkaisut Oy:n tiloissa. Opetus järjestetään kansanopiston vapaan sivistystyön opetustoimintana tai ostopalveluna. 

 

Lisätietoja suomen kielen ja kulttuurin opinnoista saa Lieksan kristillisen opiston kotisivuilta.

 

Oletko kiinnostunut opetuksesta, joka edistää kotoutumista ja integroitumista yhteiskuntaamme? Ota yhteyttä, jos haluat ohjata meille opiskelijoita, ostaa kokonaispalvelua tai lähettää opettajan oppimaan lisää.

 

Yhteystiedot:

Merja Vartiainen

040 358 0433

merja.vartiainen@lkro.fi